Blackjackin historia ulottuu jo 1600-luvulle saakka
Blackjackin historiaa tarkastellessa voi huomata pelin olevan jo satoja vuosia vanha. On löydetty tietoa, jonka mukaan blackjackin kaltaista peliä pelattiin Espanjassa jo jopa ennen 1600-lukua. Blackjackia on sen sijaan eräiden tutkijoiden mukaan pelattu jo 1600-luvun loppuvaiheessa. Kyseessä ei siis todellakaan ole uusi peli, vaan ihmiset ovat aikojen saatossa saaneet harjoitella tätä klassikkopeliä jo pitkään.
Uhkapelaaminen oli pitkään laitonta maailman eri kolkissa. Blackjack nousi suurempaan tietoisuuteen ja yleistyi vihdoin, kun uhkapelaaminen laillistettiin Nevadassa vuonna 1931. Tosin peliä kutsuttiin tuolloin nimellä ”21”. Nykyisen nimensä peli sai yhdestä lisätystä säännöstä, jonka mukaan toinen mustista jätkistä ja ässä voittavat, todennäköisyydellä 10-1.
Blackjackin historiaa tutkittaessa voi huomata, että peli on kiinnostanut ihmisiä jo hyvin pitkään. Jo vanhoissa elokuvissa esiintyy tämä klassikkopeli. Elokuvat ovat osaltaan nostattaneet kiinnostusta kasinopelejä kohtaan. Ehkäpä siitä syystä kasinot ja nettikasinot ovat saaneet nauttia suosion kasvamisesta vuosi vuodelta enemmän.